Tausta

Olen Christian Sundberg, toisen polven yrittäjä. Isäni Gary Sundberg on ollut Suomen ensimmäisiä yrittäjiä teollisuusmuovien parissa, vuodesta 1966. 40 vuotisen toimintamme aikana muoviteollisuus on kehittynyt paljon, ja nykyään muovilla on materiaalina vakiintunut asema suomalaisessa teollisuudessa.

Olen ollut laaja-alaisesti mukana eurooppalaisessa muoviteollisuudessa. Olen osakkaana useassa yrityksessä, ja osallistun niiden hallitustyöskentelyyn sekä myynnin ja markkinoinnin operatiiviseen johtoon. Toimin aktiivisesti muovipuolivalmisteiden jakelijoiden ja valmistajien yhdistyksissä EPDA:ssa (Eurooppa) ja IAPD:ssä (Pohjois- ja Etelä-Amerikka).

Teollisuus ja Kiinteistöt Sundberg Oy

Perustin TKS:n huhtikuussa 2006. Tavoitteeni on keskittää oma tekeminen tähän yritykseen, jolloin se selkeyttää rooliani asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden ja myös itseni näkökulmasta. Keskityn toiminnassani liikkeenjohdon konsultointiin, muoviteollisuuden myyntiin ja markkinointiin sekä kiinteistö- ja arvopaperiomaisuuden hallintaan.

Ota yhteyttä!


Christian Sundberg
puh. 040 900 9630
cs (ät) tks.fi

©2018 Teollisuus ja Kiinteistöt Sundberg Oy - (tekninen toteutus www.tulilla.fi)